perjantaina, elokuuta 27
Edullinen hajuvesilöytö
torstaina, elokuuta 19
Trendit vai tyyli?
Katselin hiljattain vähän vaatekauppojen syystarjontaa - syyskuuhan on jo ihan kulman takana ja ilma alkaa pikkuhiljaa viilentyä. Tosi paljon kivaa löytyi, mukavia isoja bleisereitä ja 90-luvun fiiliksiä, mutta aika paljon myös sellaista, jolle jouduin suoralta kädeltä sanomaan kiitos ei.
perjantaina, elokuuta 13
Lomalla kaupungissa
perjantaina, elokuuta 6
Kesän paras vaateostos
En ole minimalisti, mutta pyrin koko ajan pitämään vaatekaappini vaatemäärän kohtuullisena, ihan jo ympäristöä ja rahankäyttöä ajatellen. Somea selaillessa näkee todella paljon haul-videoita ja kulutushysteriaa, joka tuntuu välillä aika ahdistavalta. En myöskään enää halua että vaatekaappiini kertyy paljon käyttämättömiä vaatteita pelkästään jonkun Instagram-trendin vuoksi.
sunnuntai, elokuuta 1
DIY Jäälatte
Olen viime aikoina innostunut tekemään kotona kahvista jäisen version. Jäälatte on yllättävän helppo väsätä kotona ihan perus tarvikkeilla, eikä tekemiseen kulu paljoa aikaa - kunhan muistaa laittaa jääpalat pakastimeen edellisenä päivänä.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.