Kerrankin on ollut sellainen kesä, että on voinut koko kesän käyttää ihan oikeita kesävaatteita. Shortsit ja topit ovat olleet ihan jatkuvassa käytössä, vaikka muistan sellaisiakin vuosia että niitä olisi käyttänyt vain muutaman kerran. Ei tämä helle ihan pelkkää juhlaa ole ollut, varsinkin kun asuu pienessä keskustan kämpässä, mutta vaatteiden kannalta on ollut todella jees että on voinut käyttää toppeja, mekkoja ja muita kesäisiä asuja.
Heinäkuun aikana olen käyttänyt jatkuvasti biker-shortseja ja edellisessäkin asupostauksessa nähtyä toppia. Nämä on vähän niin kuin kesäversio legginsseistä, eli ihanan mukavat jalassa ja sopivat melkein mihin tahansa asuun. Eipä ole paljoa tullut farkkushortseja käytettyä sen jälkeen kun nämä löysin.
Yhdistämällä shortsit miesten malliseen printtipaitaan syntyy vähän peittävämpi asu, jossa ei kuitenkaan tarvitse tukehtua. Oon nauttinu tästä kesästä täysillä, käynyt ulkona ja terasseilla syömässä, joten välillä se food baby on pitänyt jotenkin piilottaa😄
Tällaista väljempää printtipaitaa piti vähän aikaa etsiä, mutta Zalandosta löytyi Even&Odd-merkkinen paita, joka oli juuri sellainen mitä etsin. En ole koskaan tilannut mitään tältä merkiltä aikaisemmin, ja yllätyin tosi positiivisesti miten paksun ja laadukkaan tuntuinen kangas on. Malli oli myös juuri sopivan oversize, joten S-koko oli juuri oikea valinta.
Arvostan sellaisia vaatteita, jotka eivät ole mitään kertakäyttökamaa ja loaferit ovat kyllä juuri sellaiset klassiset peruskengät, jotka pysyvät muodissa vuodesta toiseen. Jostain syystä en ole oikein aikaisemmin tiennyt miten saisin ne sopimaan omaan vaatekaappiini. Mun tyyli on kuitenkin aika rento ja jotenkin ne ovat aina näyttäneet liiankin klassisilta.
Nämä Vagabondin paksupohjaiset loaferit ovat kuitenkin sen verran särmikkäät, että ne sopivat hyvin tosi rentoihinkin vaatteisiin ja näyttäisivät tosi hyviltä esim. pitkien farkkujen kanssa. Tämä kiiltonahkainen malli näyttää mun mielestä erityisen hyvältä, mutta jälkikäteen ajateltuna, rakeinen nahka olisi voinut olla jaloille armollisempi. Hankin kengät kesän alussa, ja vähän kyllä harmittaa miten jäykät ne vieläkin ovat. Kenkien ulkonäkö on kuitenkin 10/10, joten ehkä se kärsivällisyys kannattaa.
Kivaa keskiviikkoa!🖤
Ei kommentteja
Lähetä kommentti